Info

Lahden uutiset verkkojulkaisu kokoaa yhteen sivustoon, kaikki Lahden ja lähinkuntien tärkeimmät ja puhuttavimmat uutiset. Sivustolla julkaistaan myös yritysjulkaisuja ja esittelyitä.

Olemme kokonaan puolueeton ja poliittista uutisointia emme julkaise, missään muodossa.

Emme kilpaile muiden medioiden kanssa, vaan ennemminkin tuomme niille lisää näkyvyyttä. Uutiset sivustolla eivät aina ole tuoreempia, mutta valitsemme kiinnostavampia Lahteen ja ympäristö kuntiin / kaupunkeihin liittyviä, puhuttavampia uutisia. Uutisten lähde mainitaan, hyvien tapojen mukaan aina.

Ylläpito ja toimitus on täysin yksityinen, ja sivustoa pidetään talkoo / hartija voimin pystyssä. Yritykset, yhdistykset ja yksityishenkilöt voivat sponsoroida toimintaa, lisätietoa TÄSSÄ.

Työssä pyrimme noudattamaan Toimittajan etiikka ja juridiikka OHJEITA, siltä osin kuin se aina mahdollista on. Sananvapaus ja -vastuut: TÄSSÄ LINKKI.

Sivuston turvallisuus

Sivusto on suojattu vahvalla SSL-salauksella (lukonkuva osoiterivillä, riippuen selaimesta).

Lisäksi meillä on erilaisia turvallisuus ja palomuuriohjelmistoja valvomassa sivuston turvallisuutta. Kaikki esimerkiksi lomakkeet, joita sivustolla on lähetetään salatusti niin ettei kukaan ulkopuolinen voi nähdä sisältöä.

Translate »
RSS
Pinterest
Pinterest
fb-share-icon
LinkedIn
Instagram