Kaupungin pysäköintimaksuja ei ole korotettu vuosiin. Vuonna 2017 maksuja laskettiin.
Lahden kaupunginhallitus aikoo maanantaina 21. elokuuta esittää keskusta-alueen pysäköintimaksujen korotusta.
Ehdotuksen mukaan ykkösvyöhykkeen ensimmäisen tunnin maksu nousee nykyisestä kahdesta eurosta 2,20 euroon. Kakkosvyöhykkeen tuntihinta nousee 1,50 eurosta 1,70 euroon.
Kadunvarsipysäköinnin muut maksut säilyvät ennallaan. Lisäksi asukaspysäköintiluvan hinta nousee viidellä eurolla 25 euroon kuukaudessa.
Lahden pysäköintimaksuja ei ole korotettu moneen vuoteen. Vuonna 2017 pysäköintimaksuja laskettiin. Kaupungin tiedotteen mukaan esitetyn korotuksen jälkeen pysäköintimaksut ovat samalla tasolla kuin muissa samankokoisissa kaupungeissa.
Keskusta-alueen pysäköintipaikat on tarkoitettu pääasiassa lyhytaikaiseen asiointipysäköintiin. Kaupungin mukaan keskustapysäköinnin maksullisuudella pyritään varmistamaan parkkipaikkojen riittävä vaihtuvuus ja pysäköintialueiden laadukas ylläpito.
Lähde: Yle